Tapahtumat

 
 
 

01.09.2023

JUSSI POHJAKALLIO - kova jätkä kamera kädessä. Lehtikuvia 1950-60-luvuilta Galleria Moletti 22.8.-10.9.2023


Jussi Pohjakallio -  KOVA JÄTKÄ KAMERA KÄDESSÄ

Lehtikuvia 1950-60 -luvuilta

Galleria Moletti 22.8.-10.9.  

Jussi Pohjakallio oli lehtikuvaaja aikana, jota alettiin myöhemmin kutsua kuvajournalismin kulta-ajaksi. Sellaista aikaa ei enää tule.

Pohjakallion lehtikuvia ei ole 1950- ja 1960-lukujen jälkeen nähty julkisesti juuri missään. Hän oli kuitenkin yksi tuon ajan arvostetuimmista lehtikuvaajista Caj Bremerin ja Seppo Saveksen rinnalla. Nämä kolme järjestivät jo vuonna 1962 myös yhteisen reportaasikuvien näyttelyn, jota pidetään lajin ensimmäisenä Suomessa.

Tänä vuonna Pohjakallion lehtikuvia on esillä Forssan museon Galleria Moletissa 22. elokuuta - 10. syyskuuta. Näyttely paljastaa hupaisia yksityiskohtia ja unohtuneita asenteita menneisyydestä, joka näyttää olevan sekä kovin kaukana että kumman lähellä.  

Lehtikuvaajana Pohjakallio oli ahkera ja asiallinen, mutta yltiöpäinen hullu. Pärjätäkseen piti olla röyhkeä rämäpää, mutta kelvata myös sivistyneisiin saleihin. Kuvissa näkyvät lapset ja latusankarit, diivat ja duunarit, herrat ja hutsut. Pohjakallio ikuisti aikalaisia sen sijaan, että olisi havainnoinut maailmaa omakuvin.

Syitä kuvaajan ja hänen kuviensa katoamiseen julkisesta muistista on monia. Pohjakallio lopetti vähitellen työt lehdille ja alkoi yrittäjänä kuvata mainoksia ja henkilökuvia. Sitten hänestä tuli ammattivalokuvauksen tekninen uranuurtaja ja ikäluokkansa mestarisurffaaja. Lopuksi hän sairastui leukemiaan ja kuoli yli 30 vuotta sitten.

Pohjakallion lehtikuvia on vuosien ajan etsitty aikakauslehdistä, arkistoista, museoista ja yksityiskokoelmista. Näyttelyyn on nyt valittu, digitoitu ja suurennettu puolisensataa mustavalkokuvaa.

Seija Sartti

HUOM! Näyttelyn ensimmäisenä päivänä kehräämöalueella tutustuttavissa 1930-luvun linja-auto Venttu! Tervetuloa! 

Lisätietoja näyttelystä & yhteys:

Paula Pohjakallio paula.pohjakallio@gmail.com

Lauri Pohjakallio lauri.pohjakallio@gmail.com



Jussi Pohjakallio - kova jätkä kamera kädessä
 . Lehtikuvia 1950-60 -luvuilta

22.8.-10.9.2023

Galleria Moletti, Forssan museo, Wahreninkatu 12, 30100 Forssa

ti-pe 10-16, la-su 12-16 (1.9 alk. la 10-14 su 12-16)

www.forssanmuseo.fi


Kuva: Linja-auto maaseudulla kelirikon aikana, 1950-luku. Jussi Pohjakallio/JOKA

JUSSI POHJAKALLIO - kova jätkä kamera kädessä. Lehtikuvia 1950-60-luvuilta  Galleria Moletti 22.8.-10.9.2023

 
 
 
 
 
 
 
Saavutettavuusseloste | login Synergia Foxy