Näyttelyt

 

01.06.2023

Elisabeth San Miguel: Reiän AnatOmia 23.5.–18.6.2023


Elizabeth San Miguel: 

Reiän AnatOmia  

Installaatioita kuvallisuuden ja kirjallisuuden kerroksellisesta tulkinnasta

23.5.–18.6.2023 

Galleria Moletti 

Forssan museo 

 Tämä intermediaalinen installaatiosarja kehkeytyi tuhansien lukutuntien siivittämänä. Monet näistä kokemuksista olivat syvältä luotaavia ja mieltä mullistavia. Tutkin teoksissani visuaalisen ja kirjallisen taiteen kerrostuneisuutta installaatioiden avulla. Teokset ovat myös uudelleentulkintoja teoksista, jotka ne kokonaan tai osin sisältävät. Taiteen tutkimuksen kannalta työt kuuluvat monitahoisia kuva-sana –suhteita tutkivaan suuntaukseen – samalla kun ne lisäävät siihen kolmiuloitteisen installaatiotaiteen. 

 Lukeminen on mielen ja kielen seikkailua. Se antaa tekemistä älylle, tunteille ja keholle. Sukelsin kirjojen kiehtovaan maailmaan heti opittuani lukemaan. Lukemattomiin sosiokulttuurisiin konteksteihin ja aikakausiin sijoitetut monitahoiset ja –kerroksiset teemat, juonet ja henkilöhahmot kuljettivat minut pois omasta ajastani ja elämästäni outoihin ja kaukaisiin maailmoihin. Osa kirjoista avasi uusia avaruuksia myös toisella ja kolmannella lukukerralla; toiset taasen eivät.  

 Luomisprosessin aikana muotoutumassa olevat teokset vetivät minut dialogiin, joka avasi uusia oivalluksia lukukokemukseen. Mainitsen niistä tässä vain muutaman. Pohdin valikoivaa tapaa, jolla lukija voi lähestyä ja tulkita teosta – kirjailijan intentioiden mukaisesti – tai sitten ei. Huomioni kiinnittyi siihen, kuinka monin tavoin kirjan voi ymmärtää riippuen siitä, minkä ikäisenä, missä elämänvaiheessa ja historiallisessa tilanteessa sen lukee. Näyttää siltä, että löydämme teoksista niitä merkityksiä, joita kulloinkin tarvitsemme. Minua ihmetytti nuori viaton minäni, joka ei kyennyt luotaaman teemoja ja tasoja, jotka kypsälle minälleni ovat itsestään selviä. Ja, ihastelin kirjailijoiden kykyä hienovirittää kerronnan tasoja toinen toisiinsa lomittuen. Löysin kirjoja, joista monet olivat vanhentuneet tyylillisesti, teemallisesti tai tarinaltaan. Tämä puolestaan veti huomion siihen, kuinka lyhyt yksittäisen kirjan ja kuinka pitkä klassikon elämänkaari voi olla. 

 Koska keskeinen työmenetelmä oli kontrolloitu polttaminen, pysähdyin myös muistelemaan kirjarovioiden ja taideteosten tuhoamisen karmeaa historiaa ja sitä valtavaa tieto- ja taidemäärää, jonka maailma sensuurin takia on menettänyt. Installaatiosarjassa tuli toimi luovana elementtinä, joka loi kerroksia kerrosten taakse.  

Teosten kirjat ovat löydettyjä ja pois heitettyjä teoksia, joita olen kerännyt sieltä ja täältä. Halusin pelastaa ne pölyltä, kosteudelta ja homeelta, jotka ennakoivat täydellistä unohdusta. Kirjan elämänkierto voi nykyään olla surullisen lyhyt, koska elämme kulutusyhteiskunnassa. Näyttelyn taustalla on siis myös ekologinen kierrätysajattelu recycling ja upcycling prosessien avulla. Nykytermein kierrätin kirjat uuteen elämään visuaalisina teoksina. 

 ______________________________________________________________________ 

 
Elizabeth San Miguel toimii kuvataiteilijana Espoossa. Hän on opiskellut kuvataiteita, taidehistoriaa ja taidekasvatusta Jyväskylän ja Lapin yliopistoissa sekä Hämeen ammattikorkeakoulussa. Tuotannossaan hän tutkii ajankohtaisia aiheita, värejä, struktuureita ja visuaalisia elementtejä abstraktion kautta. Traditionaalisten maalaus-, kollaasi-, piirustus- ja 3D-materiaalien lisäksi hän hyödyntää myös kierrätysmateriaaleja. 

Taiteilija on median tavattavissa näyttelynripustuksen yhteydessä ennaltasovittavasti 

 Yhteys ja lisätietoja: 

 elizabet.sanmiguel@gmail.com  | Tel: +358 50 532 5569 | www.elizabethsanmiguel.com | 


Elizabeth San Miguel:

The Anatomy of the Hole  

Interpretations of the Layered Nature of Visuality and Literature Installations 

 23.5.–18.6.2023 

Gallery Moletti 

Forssa Museum 

 

This intermedial installation series arises from thousands of hours of seminal reading experiences. The installations explore the layered nature of both visual and literary arts by marrying them together and making them one. They also serve as reinterpretations of the literary works they contain. In the current art historical research, they locate in the investigations into the complex relationship between the interwoven nature of images and text – whilst adding the aspect of 3D installations. 

 During the creative process, the emerging installations drew me into a dialogue that generated new insights into the experience of reading. I reflected on the selective ways a reader can approach and interpret a literary work – in line with the author’s intent, or not. I was struck by the differences in interpretation a single book can get depending on when one reads it - be it age, life circumstances or the historical context. I came across books that for many are out of date either stylistically, thematically or story-wise. This stressed the differences in books’ lifecycles. 

 Since one key working method was controlled burning of the work, I also pondered on the horrific history of book burnings and the massive amount of knowledge lost to the world due to censorship. For me the burning process formed a creative force as it was the method utilized to create layers behind layers.  

 The books used to create these installations were all throw-aways collected from here and there. I wanted to rescue them from dust, dampness and mold that foreshadow total forgetting. The old books were upcycled to a new life as installations. 

______________________________________________________________________ 

 
Elizabeth San Miguel is a visual artist working in Espoo, Finland. She has studied visual arts, art history and art pedagogics in the University of Jyväskylä, University of Lapland and Hämeenlinna University of Applied Sciences.  Her production explores topical concepts, colors, structures and visual elements through abstraction. In addition to traditional materials in painting, collage, drawing and 3D-work, she works with recycled materials. 

 elizabet.sanmiguel@gmail.com  | Tel: +358 50 532 5569 | www.elizabethsanmiguel.com |


Juliste näyttelystä Reiän AnatOmia, paperileikkauksia kirjasta tehdyssä taideteoksessa.

Elisabeth San Miguel: Reiän AnatOmia 23.5.–18.6.2023

 
kkk-1111688311039.jpg

Kirjavan kankaan kaupunki

Museon perusnäyttely Kirjavan kankaan kaupunki kertoo elämästä Forssassa ja sitä ympäröivällä maaseudulla 1800-luvulta 1970-luvulle.

Tarina alkaa ajasta, jolloin Jokioisten ja Wiksbergin mahtikartanoiden välissä oli vain joukko kyläpahasia. Vuonna 1838 Jokioisten kartanon verkatehtaan johtajaksi saatiin ruotsalainen Axel Wahren, tekstiilisuvun jälkikasvua, Euroopasta oppinsa saanut värjärimestari. Verkatehdas alkoi menestyä, mutta Wahren halusi enemmän. Vuonna 1847 hän perusti Kuhalankoskelle Kehräämön, joka sai nimekseen Forssa. Kehräämön ympärille alkoi kasvaa tehdaskylä, josta tuli kauppala ja myöhemmin kaupunki.  Kehräämö sai rinnalleen kutomon, lankavärjäämön ja kangaspainon. Eri toiminnot yhdistyivät tekstiiliyhtiöksi, jonka nimeksi tuli Forssa Oy. Forssan puuvillanjalostustoiminta alkoi Suomessa kolmantena, Finlayson Oy:n ja Turun Barker Oy:n jälkeen. 1900-luvulle tultaessa Forssa oli Suomen johtavia teollisuuspaikkakuntia, jonka markkinavalttina oli painettu puuvillakangas. Kylästä tuli kauppala.

Vuonna 1934 Forssa-yhtiö ja Finlayson yhtyivät, kutomonalue sai katoilleen komeat Finlayson-kyltit, ja Finlayson sai itselleen kangaspainon, jonka yhteydessä alettiin myös suunnitella kangasmalleja.

Menestyvän teollisuuden ohella kauppalassa eli vahvana myös kotiseutuaate, jonka innoittamana perustettiin Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistys v. 1923. Hankkeen takana oli nuori Esko Aaltonen - opettaja, historioitsija ja Forssan Lehden perustaja. Aaltosen tovereineen perustaman museoyhdistyksen kokoelmille perustuu tämä näyttely.

Vuonna 1951 Finlayson perusti Forssan viimeistämön yhteyteen, vanhalle kutomoalueelle, painokankaan suunnitteluun keskittyneen mallisuunnitteluyksikön eli Forssan ateljeen. Sen suojissa tekstiilitaiteilijat ja teollisuuden suunnittelijat alkoivat luoda kotimaisia malleja painokankaisiin.

1960-luvulla kauppalasta tuli kaupunki. Tekstiilitehtaan lisäksi kaupunkiin saatiin toinen mahtava tehdas. Humppilan poika Armas Puolimatka perusti kaupunkiin Rakennusvalmisteen, valmistamaan betonielementtitaloja Suomeen ja Neuvostoliittoon.  Näyttely ulottuu Rakennusvalmisteen myötä 1990-luvulle.

Historian virstanpylväiden ja teollisuuslaitosten jyhkeiden seinien suojissa ihmisistä ja heidän elämästään rakentui kaupungin todellisuus.  Siitä kertoo Kirjavan kankaan kaupunki.

Katso traileri

 
img-20190307-153828-muokattu2070203107.jpg

Galleria Moletti

2024

4.12.23- 7.1.24 Niko Saarinen, piirroksia, kiviveistoksia.

9.-28.1.2024 Ottilia Roos: Keramiikkaa

30.1.-25.2.2024  Rauni Hulke: Maalauksia ja äänimaisema

27.2.-24.3.2024 Susanna Mandelin:  Kolmiulotteisia esinekoosteita

26.3.-21.4. 2024 Leena Ojutkangas:  NOMADIKO

23.4.-5.5.2024 Keramiikka-artesaanien lopputyönäyttely, Forssan ammatti-instituutti

7.5.-19.5. 2024 Lopputyönäyttely,  Forssan kuvataidekoulu

21.5.-23.6. 2024 Rauha Hartt: Maalauksia

25.6.-28.7.2024 Arja Kanerva  ja Ilppo Aaltonen: Valokuvia

30.7.-18.8.2024 Meri Westlin:  Tekstiiliveistoksia metallilangasta

20.8.-15.9.2024 Petra Martinez: Tekstiilitaidetta

17.9.-13.10.2024 Laura Rautjoki: Valokuvataidetta, työkaluina kansatieteelliset valokuvat ja tekoäly

15.10.-3.11.2024 Johanna Suonpää: Tekstiili-installaatioita

5.11.-24.11.2024 Maria Kokkonen: Maalauksia

26.11.-31.12.2024 Niko Skorpio: Tussitöitä

Vuoden 2023 näyttelyt

Kuva: Näyttelystä Noora Ylipieti - Toisia palveleva rakkaus, 2019.

Kiinnostuitko museon galleriasta näyttelytilana. Lue lisää täältä!

 
20220311-115551.jpg

Kuosikeskus

Kuosikeskus on museon painotekstiilikokoelman koti. Saman katon alla toimii pysyväisnäyttely, museokauppa sekä tekstiilikokoelman tutkimus- ja säilytystila.  

Pysyväisnäyttely esittelee suomalaisen painokankaan historiaa. Painokangasteollisuus Suomessa alkoi Forssa Oy:n toimintana 1860-luvulla. Forssa pysyi painokankaan keskeisenä osaamis- ja tuotantokeskuksena koko kotimaisen suurteollisen painokangastuotannon ajan, 1930-luvulta eteenpäin osana Finlaysonin tekstiilikonsernia.  

Forssaan vuonna 1951 perustetun Finlaysonin painokangasateljeen taiteiljat suunnittelivat lukuisia erilaisia kuoseja yksinkertaisista pallosommitelmista ja esittävistä kukka-aiheista aina laadukkaisiin, abstrakteihin, ajan modernista taiteesta innoitusta ottaneisiin kuosisommitelmiin. Nämä kuosit, erilaisille kangaslaaduille painettuina ja eri tarkoituksiin tehtyinä, pukivat suomalaiset, sisustivat suomalaiset kodit ja levisivät myös ulkomaille.  Forssassa painettiin kangasta laajasti erilaisille asiakasryhmille. Forssassa tuotettua painokangasta on määritelty sanaparilla maltillinen kansanmuodikkuus.

Kuosikeskuksen pysyväisnäyttely sisältää selailtavan tiedon, kuvien ja suunnittelijaesittelyjen lisäksi tekstiili-installaatioita, jotka esittelevät eri aikojen ja tyylien painokankaita Forssan museon teollisen tekstiilin kokoelmasta. Näyttelyn vuorovaikutteiset toimintapisteet mahdollistavat erilaisia tapoja kokea ja tehdä historiaa uusiksi: rakenna itse kuosi valopöydällä, ravista värit yhteen, tutki kangassidoksen rakenteita suurennuslasilla ja pyöritä painokoneen kampea.  Värikkäästä näyttelystä löytävät tutkimista ja keksimistä kaikki lapsista aikuisiin. 

Kuosikeskuksen museokauppa myy tuotteita, joiden lähtökohtana on kokoelmatyössä syntynyt ylijäämäaineisto. 

Kurkista Kuosikeskukseen trailerin kautta.


 
ronttis21536884744.jpg

Ronttismäen tehtaalaismuseo

Idyllisen Forssan Kalliomäen 2. linjalla sijaitseva Ronttismäen tehtaalaismuseo esittelee kolme asuinrakennusta, ulkorakennuksen sekä museon pihan ja puutarhan esimerkkinä tehtaalaisten asuinoloista 1870-luvulta 1930-luvulle. Kesäisin museoalueella on yhteislaulua, avoimia ovia ja opastuksia, joogaa sekä muita pieniä tapahtumia, joita järjestetään yhteistyössä paikallisten yhdistysten ja yhteisöjen kanssa.

Osoite: 2. Linja 5-7

Avoinna kesä-elokuussa. Keväisin ja syksyisin tilauksesta.
Opastetut käynnit Ronttismäen tehtaalaismuseossa.
Ronttismäen tehtaalaismuseon ajankohtaiset tapahtumatiedot löydät verkkosivujen Ajankohtaista-osiosta.


 
 
 
 
 
 
 
 
 

Ronttismäen tehtaalaismuseon kesäistä miljöötä.

 

Verkkonäyttelyt

Katukylteissä lukee Kutomonalue. Nuori polvi kutsuu aluetta Kutomoksi, vanhempi väki tuntee sen Viksbergin puolena. Joillekin alueen nimi on Finlaysonalue. Wiksbergin puuvillakutomo aloitti täällä toimintansa vuonna 1855, kahdeksan vuotta Forssan kehräämön perustamisen jälken. Vuonna 1859 kehräämö ja kutomo yhdistettiin Forssan Osake Yhtiöksi.

Forssan museo valmisti verkkonäyttelyn Kutomonalueen menneisyydestä ja nykyisyydestä. Tervetuloa!
Kutomo elää -verkkonäyttely »

 
 
 
Saavutettavuusseloste | login Synergia Foxy