Näyttelyt

 

04.06.2024

Meri Westlin: Liina - tekstiiliveistoksia metallilangasta 30.7.-18.8.2024


Meri Westlin:

LIINA - tekstiiliveistoksia metallilangasta 

30.7 - 18.8.2024 

Galleria Moletti, Forssan museo 

Meri Westlin on luonut Molettiin uuden teossarjan Liina. Se on jatkoa vuonna 2022 Finlayson Art Areassa Tampereella nähdylle Garderobi-sarjalle. Suomalaisen tekstiiliteollisuuden historia yhdistää näyttelytiloja sekä myös sijaintia. Tampere sekä Forssa ovat molemmat olleet tekstiiliteollisuuden keskuksia. Tehtaan työntekijöiden kertomukset ja muistot inspiroivat Westliniä luomaan teoksia, jotka ovat kunnianosoituksia tekstiilialan työntekijöille. Suurin osa heistä oli niin sanottuja puuvillatyttöjä, ja heitä ajatellen installaatiosta löytyy siroja mekkoja. 

Tematiikka juontaa melkein kolmenkymmenen vuoden taakse. Westlinin teos ”Pohjoiskarjalainen Haute Couture” oli esillä vuonna 1997 Honkahovissa ja sen puistossa osana Mäntän kuvataideviikkoja. Sieltä teokset ovat jakautuneet eri kokoelmiin ja eri omistajille muun muassa Joensuun taidemuseoon, jossa niitä nähtiin kokoelmanäyttelyssä vuonna 2021. Ne nähtyään Finlayson Art Arean kuraattori pyysi Westliniä palaamaan teeman ja tekniikan pariin. 

Meri Westlin on käsitellyt tekstiiliteemaa teoksissaan aina, mutta näkökulma on ollut enemmän kallistunut käsitöihin. Hänen Käspaikka-aiheiset maalauksensa, piirroksensa ja installaationsa ovat kiertäneet näyttelyissä eri puolilla Suomea koko 2000-luvun ajan.  

Vaikka uusissa teoksissa inspiraationa on ollut tekstiiliteollisuuden historia, on käsillä tekeminen niissä läsnä hänen oman työskentelynsä kautta. Westlin on kutonut käsin metallilangasta ilmavia, miltei aineettomia veistoksia, joiden aiheena ovat pyyhkeet ja vaatteet tai ehkä pikemminkin vaatteiden torsot. Ne eivät ole puettavia vaan viittaavat vaatteen muotoon eräänlaisella arkkityyppisen mekon hahmolla, mielikuvalla mekosta.  

Näyttely onkin kunnianosoitus naisten töille riippumatta siitä, onko työ tehty tekstiilitehtaassa vai käsityönä kotona. 

Uusi Liina-sarja on kuparilangasta puikoilla kudottuja värikkäitä pyyhkeitä. Niiden koko noudattelee Finlaysonin pyyhekokoa ja muutenkin ne linkittyvät vanhan tekstiilitehtaan historiaan. Westlin on tutkinut vanhoja hienoja pellavapyyhkeitä, joissa näkyvät elämän värit vaaleasta tummaan. Hän on päätynyt ilmaisussaan minimiin, mutta valon ja varjon leikki saa materiaalin elämään kauniisti.  

Veikko Halmetoja 

Meri Westlin on tamperelainen kuvataiteilija ja tekstiilitaiteilija, joka työskentelee Nokialla Nansotalossa. Westlin on koulutukseltaan taiteen maisteri ja valmistunut Aalto-yliopistosta 2001. Hän on osallistunut useisiin valtakunnallisiin yhteisnäyttelyihin ja pitänyt useita yksityisnäyttelyitä. Westlin on ollut mukana ryhmänäyttelyissä kotimaassa ja ulkomailla. Hänet tunnetaan metallilankaveistosten ohella ekspressiivisistä maalauksista. Hän maalaa sekä perinteisesti kankaalle että tekee erilaisia spray- ja sapluunavariaatioita paperille. 

Näyttely avautuu ti 30.7. klo 16-18.

Taiteilijatapaaminen su 18.8. klo 14-16.

Tervetuloa! 

---

Lisätietoja näyttelystä:

Meri Westlin, +358 504332320 

Taiteilijasivut

---

Kuva: Meri Westlin, Liina-sarja, tekstiiliveistoksia kuparilangasta, 2024.


Meri Westlin: Liina - tekstiiliveistoksia metallilangasta 30.7.-18.8.2024

 
 
kkk-1111688311039.jpg

Kirjavan kankaan kaupunki

Museon perusnäyttely Kirjavan kankaan kaupunki kertoo elämästä Forssassa ja sitä ympäröivällä maaseudulla 1800-luvulta 1970-luvulle.

Tarina alkaa ajasta, jolloin Jokioisten ja Wiksbergin mahtikartanoiden välissä oli vain joukko kyläpahasia. Vuonna 1838 Jokioisten kartanon verkatehtaan johtajaksi saatiin ruotsalainen Axel Wahren, tekstiilisuvun jälkikasvua, Euroopasta oppinsa saanut värjärimestari. Verkatehdas alkoi menestyä, mutta Wahren halusi enemmän. Vuonna 1847 hän perusti Kuhalankoskelle Kehräämön, joka sai nimekseen Forssa. Kehräämön ympärille alkoi kasvaa tehdaskylä, josta tuli kauppala ja myöhemmin kaupunki.  Kehräämö sai rinnalleen kutomon, lankavärjäämön ja kangaspainon. Eri toiminnot yhdistyivät tekstiiliyhtiöksi, jonka nimeksi tuli Forssa Oy. Forssan puuvillanjalostustoiminta alkoi Suomessa kolmantena, Finlayson Oy:n ja Turun Barker Oy:n jälkeen. 1900-luvulle tultaessa Forssa oli Suomen johtavia teollisuuspaikkakuntia, jonka markkinavalttina oli painettu puuvillakangas. Kylästä tuli kauppala.

Vuonna 1934 Forssa-yhtiö ja Finlayson yhtyivät, kutomonalue sai katoilleen komeat Finlayson-kyltit, ja Finlayson sai itselleen kangaspainon, jonka yhteydessä alettiin myös suunnitella kangasmalleja.

Menestyvän teollisuuden ohella kauppalassa eli vahvana myös kotiseutuaate, jonka innoittamana perustettiin Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistys v. 1923. Hankkeen takana oli nuori Esko Aaltonen - opettaja, historioitsija ja Forssan Lehden perustaja. Aaltosen tovereineen perustaman museoyhdistyksen kokoelmille perustuu tämä näyttely.

Vuonna 1951 Finlayson perusti Forssan viimeistämön yhteyteen, vanhalle kutomoalueelle, painokankaan suunnitteluun keskittyneen mallisuunnitteluyksikön eli Forssan ateljeen. Sen suojissa tekstiilitaiteilijat ja teollisuuden suunnittelijat alkoivat luoda kotimaisia malleja painokankaisiin.

Vuonna 1964 kauppalasta tuli kaupunki. Tekstiilitehtaan lisäksi kaupunkiin saatiin toinen mahtava tehdas. Humppilan poika Armas Puolimatka perusti kaupunkiin Rakennusvalmisteen, valmistamaan betonielementtitaloja Suomeen ja Neuvostoliittoon.  Näyttely ulottuu Rakennusvalmisteen myötä 1990-luvulle.

Historian virstanpylväiden ja teollisuuslaitosten jyhkeiden seinien suojissa ihmisistä ja heidän elämästään rakentui kaupungin todellisuus.  Siitä kertoo Kirjavan kankaan kaupunki.

Katso traileri

 
img-20190307-153828-muokattu2070203107.jpg

Galleria Moletti

2025

3.-26.1.2025 Olga Hyvönen, “Sisälläni elää lahonnut rakennus osa II ”, maalauksia

28.1.-23.2.2025 Minna Salomaa ja Lempeä Emmi, “Leikisti”, maalauksia ja veistoksia

25.2.-23.3.2025 Milla-Maija Saari, “A Place", öljypastelli ja installaatio

25.3.-20.4.2025  Hanna Lamnaouer, maalauksia 

22.4. -4.5.2025 Fai:n keramiikkaopiskelijoiden lopputyönäyttely  

6.-18.5.2025 Kuvataidekoulun diplomitöiden näyttely 

20.5.-15.6.2025 Katri-Maria Huhtakallio, “Samasta puusta”, keramiikkaveistoksia

17.6.-13.7. 2025 Merja Palin, “Metsän aika”, kuoseja ja maalauksia 

15.7.-3.8. 2025 Maarit Lipsanen-RogersRitvamarja RantalaMari Suso, "Seitti", luontoaiheisia taideteoksia

6.-31.8.2025 Forssa Textile Week, tekstiilitaidetta

2.-21.9.2025  Vilja Tamminen, valokuvia

23.9.-12.10.2025  Aeon Lux, keramiikkaveistoksia  

14.10.-6.11.2025 Sini Talonen, tilateoksia  

8.-27.11.2025 Ritva Kara, Otoksia 2, koruja mosaiikkeja veistoksia

2.12.2025-4.1.2026 Laura Laivamaa, jacquard-tekstiilejä ja keramiikkaa 

Kuva: Näyttelystä Noora Ylipieti - Toisia palveleva rakkaus, 2019.

Kiinnostuitko museon galleriasta näyttelytilana. Lue lisää täältä!

 
20220311-115551.jpg

Kuosikeskus

Kuosikeskus on museon painotekstiilikokoelman koti. Saman katon alla toimii pysyväisnäyttely, museokauppa sekä tekstiilikokoelman tutkimus- ja säilytystila.  

Pysyväisnäyttely esittelee suomalaisen painokankaan historiaa. Painokangasteollisuus Suomessa alkoi Forssa Oy:n toimintana 1860-luvulla. Forssa pysyi painokankaan keskeisenä osaamis- ja tuotantokeskuksena koko kotimaisen suurteollisen painokangastuotannon ajan, 1930-luvulta eteenpäin osana Finlaysonin tekstiilikonsernia.  

Forssaan vuonna 1951 perustetun Finlaysonin painokangasateljeen taiteiljat suunnittelivat lukuisia erilaisia kuoseja yksinkertaisista pallosommitelmista ja esittävistä kukka-aiheista aina laadukkaisiin, abstrakteihin, ajan modernista taiteesta innoitusta ottaneisiin kuosisommitelmiin. Nämä kuosit, erilaisille kangaslaaduille painettuina ja eri tarkoituksiin tehtyinä, pukivat suomalaiset, sisustivat suomalaiset kodit ja levisivät myös ulkomaille.  Forssassa painettiin kangasta laajasti erilaisille asiakasryhmille. Forssassa tuotettua painokangasta on määritelty sanaparilla maltillinen kansanmuodikkuus.

Kuosikeskuksen pysyväisnäyttely sisältää selailtavan tiedon, kuvien ja suunnittelijaesittelyjen lisäksi tekstiili-installaatioita, jotka esittelevät eri aikojen ja tyylien painokankaita Forssan museon teollisen tekstiilin kokoelmasta. Näyttelyn vuorovaikutteiset toimintapisteet mahdollistavat erilaisia tapoja kokea ja tehdä historiaa uusiksi: rakenna itse kuosi valopöydällä, ravista värit yhteen, tutki kangassidoksen rakenteita suurennuslasilla ja pyöritä painokoneen kampea.  Värikkäästä näyttelystä löytävät tutkimista ja keksimistä kaikki lapsista aikuisiin. 

Kuosikeskuksen museokauppa myy tuotteita, joiden lähtökohtana on kokoelmatyössä syntynyt ylijäämäaineisto. 

Kurkista Kuosikeskukseen trailerin kautta.


 
ronttis21536884744.jpg

Ronttismäen tehtaalaismuseo

Idyllisen Forssan Kalliomäen 2. linjalla sijaitseva Ronttismäen tehtaalaismuseo esittelee kolme asuinrakennusta, ulkorakennuksen sekä museon pihan ja puutarhan esimerkkinä tehtaalaisten asuinoloista 1870-luvulta 1930-luvulle. Kesäisin museoalueella on yhteislaulua, avoimia ovia ja opastuksia, joogaa sekä muita pieniä tapahtumia, joita järjestetään yhteistyössä paikallisten yhdistysten ja yhteisöjen kanssa.

Osoite: 2. Linja 5-7

Avoinna kesä-elokuussa. Keväisin ja syksyisin tilauksesta.
Opastetut käynnit Ronttismäen tehtaalaismuseossa.
Ronttismäen tehtaalaismuseon ajankohtaiset tapahtumatiedot löydät verkkosivujen Ajankohtaista-osiosta.


 
img-20190307-153828-muokattu2070203107.jpg

Galleria Moletti

2026

5.1.-1.2. Anna Ellmén, veistoksia 

3.2.-1.3. Juhani Heinonen, piirustuksia 

3.3.-29.3. Mirja Väyrynen, maalauksia 

1.-19.4. Annukka Mikkola, tekstiilitaidetta 

21.4.-3.5. Forssan ammatti-instituutin keramiikka-artesaanien lopputyönäyttely 

5.-17.5. Forssan lasten- ja nuorten kuvataidekoulun lopputyönäyttely 

19.5.-14.6. Mari Hillo, Susanna Harjunpää, Terhi Penttilä: veistoksia 

16.6.-5.7. Lotta-Pia Kallio, tekstiilitaidetta 

7.-26.7. Maria Leskinen, piirustuksia 

28.7.-23.8. Vuoden tekstiilitaiteilija TEXO 

25.8.-13.9. Sarah Råholm, tekstiilitaidetta 

15.9.-4.10. Pilvari Pirtola, mediataidetta 

6.10.-1.11. Raija Jokinen, tekstiilitaidetta 

3.11.-26.11.  Jenni Ahonen ja Sari Kettunen, keramiikkaa ja tekstiiliä 

1.12.2026-3.1.2027 Mitra Raassina, valokuvia 

Kuva: Näyttelystä Noora Ylipieti - Toisia palveleva rakkaus, 2019.

Kiinnostuitko museon galleriasta näyttelytilana. Lue lisää täältä!

 
 
 
 
 
 
 
 

Ronttismäen tehtaalaismuseon kesäistä miljöötä.

 

Verkkonäyttelyt

Katukylteissä lukee Kutomonalue. Nuori polvi kutsuu aluetta Kutomoksi, vanhempi väki tuntee sen Viksbergin puolena. Joillekin alueen nimi on Finlaysonalue. Wiksbergin puuvillakutomo aloitti täällä toimintansa vuonna 1855, kahdeksan vuotta Forssan kehräämön perustamisen jälken. Vuonna 1859 kehräämö ja kutomo yhdistettiin Forssan Osake Yhtiöksi.

Forssan museo valmisti verkkonäyttelyn Kutomonalueen menneisyydestä ja nykyisyydestä. Tervetuloa!
Kutomo elää -verkkonäyttely »

 
 
 
Saavutettavuusseloste | login Synergia Foxy
loading...