Ajankohtaista

 
 
 

13.07.2016

Odotettu uutuus Forssan museolta: Värityskirja Finlaysonin kuoseista


Odotettu uutuus Forssan museolta: Värityskirja Finlaysonin kuoseista


Forssan museo on julkaissut aikuisten värityskirjan Forssan tekstiiliarkiston kuoseista. 60-sivuista värityskirjaa on saatavilla museokaupasta, ehtootoreilta ja tapahtumissa.

Kun aikuisten värityskirjat pari vuotta sitten tekivät läpimurron, yleisö toivoi, että tekiuista värityskirjaa on saatavilla museokaupasta, ehtootoreilta ja tapahtumissa.

simme sellaisen forssalaisista kuoseista. Niitä riittää: Forssan tekstiiliarkistoon on tallennettu mallit Forssa-yhtiön ja Finlaysonin kaikista painokankaista 1800-loppupuolelta vuoteen 2009. Lisäksi arkistossa on tuhansia kuosiluonnoksia, joita ei syystä tai toisesta otettu tuotantoon. Joukossa on sekä ateljeen (vuosien 1951-1992) omien taiteilijoiden suunnitelmia, että eurooppalaisten suunnittelutoimistojen malleja.

Museon vapaaehtoisten joukosta löytyi viime keväänä värityskirjalle toteuttajat. Tilkkuilija Maija Uusitalo ja tiffanytaitaja Anni Paulin valitsivat ja piirsivät 30 värityskuvaa arkiston kuosiluonnoksista. Kuosikuvien rinnalle valittiin valokuvia Forssan tehtailta. Kuvat ovat vuodelta 1969, ja ne otti tekstiilisuunnittelija Kirsti Porttinen ollessaan tuolloin työharjoittelijana Finlayson-Forssan tehtaalla. Valokuvien kautta voi tutustua kankaanvalmistuksen vaiheisiin.

Värityskirja toteutettiin yhteistyössä museon vapaaehtoisten, Finlayson Oy:n ja ForssaPrintin kanssa.

Tule hakemaan omasi museolta tai ehtootorilta, hinta 7 €.

Museon vapaaehtoistyöstä voi lukea vorssammuseo-blogissa.

Odotettu uutuus Forssan museolta: Värityskirja Finlaysonin kuoseista
 

 
 
 
 
 
 
Saavutettavuusseloste | login Synergia Foxy