Ajankohtaista

 
 
 

19.01.2016

Aulagalleriassa Heli Konttinen: Ree-do 2.2. - 28.2.2016


Ree-do

HELI KONTTINEN

Forssan museon Aulagalleriassa 2.2. – 28.2.2016

 

Teossarja Ree-do muodostuu kierrätetystä hopeasta ja ruo’osta valmistetusta haute couture –korusarjasta sekä näistä kuvatuista muotikuvista. Huippumuodin tapaan korut näyttävät hyvältä mutta niitä on lähes mahdotonta käyttää. Muoti vanhenee nopeasti, mutta nämä korut eivät jää kuormittamaan ympäristöä vaan maatuvat itsestään ja jäljelle jäänyt hopea voidaan käyttää uudelleen. Korut ovat esillä niitä varten valmistetuissa vitriineissä samalla tavoin kuin museoissa esitetään korvaamattoman arvokkaita teoksia. Pyrin tällä korostamaan teosten katoavaisuutta.

Valokuvat on kuvattu rokokoo teemalla muotikuvien tyyliin esittämään kuinka koruja käytetään. Kuvat on toteutettu pigmenttisiirtona kankaalle.

Teossarja on saanut innoituksensa Saaren kartanon residenssissä järjestetyssä ruokotyöpajassa olleiden taiteilijoiden nimistä. Esimerkiksi Caroline Dear sai hiuspannan josta lähtee sarvet ja Leon Patchett leijonan harjaa muistuttavan kaulakorun.

Teokset on tehty joko käytetyistä tai uusiutuvista materiaaleista. Temaattisesti työt käsittelevät sitä kuinka ihminen on eläimenä osa luontoa mutta rakentamansa ympäristön kasvattamana ei siellä enää selviytyisi.

http://helikonttinen.net/en/


 

 
 
 
 
 
 
Saavutettavuusseloste | login Synergia Foxy