Ajankohtaista
31.08.2023
Veera Inkeri: Kun kaikki kasvit lakastuu, Galleria Moletti 12.9.-8.10.2023
Kun kaikki kasvit lakastuu
VEERA INKERI
12.9.-8.10.2023
Galleria Moletti
"Näyttelyyn tulevat teokset ovat installaatioita, jotka koostuvat maalauksista ja veistoksista, jotka näkyvät tilassa lomittain. Isot kartongille tehdyt maisemalliset maalaukset muodostavat symbolisen tapahtumapaikan paperisavimassasta tehdyille veistoksille.
Galleria Moletin rouheat tiiliseinät yhdistettynä alueen historiaan ovat toimineet yhtenä innoittajanani koota juuri tähän tilaan näyttelykokonaisuus, jossa yhdistyy sekä kuosimainen tyylini maalata, sekä siloinen paperisaven muoto. Olen muuttanut usein tietokoneella tehdyn symmetrisen peilausefektin käsityöksi ja tutkinut miten matemaattinen tapa rakentaa kuvaa muuntuu lopulta maalaukseksi.
Idea tähän näyttelyyn on syntynyt hallinnan tunteen tai sen menettämisen kuvaamisesta. Lähtökohtanani on ollut henkilökohtainen kokemukseni luopumisesta, sekä yleisellä tasolla ihmisen olemus osana luonnon kiertokulkua. Symmetristen maalausten tekeminen on osaltaan ollut keino keskittyä hallitsemaan myös maalausta.
Kiinnostukseni symmetriaan on syntynyt veden kuvaamisesta jalostuen katsomaan sen pinnan peilaavuutta. Koen yhtä aikaa turvaa ja inhoa symmetriassa. Kuva-aiheiden täydellinen harmonia tuo minulle ristiriitaista tunnetta asioiden näennäisestä hallinnasta. Se tuntuu peittävän alleen totuuden; niin kuin epätäydellisyys jäisi näkemättä.
Kun kaikki kasvit lakastuu kertoo ihmisestä täydellisen epätäydellisenä peilaten omaa kuvaansa suhteessa luonnon monimuotoisuuteen tai karuuteen."
Veera Inkeri
Veera Inkeri (s. 1987) on Lahdessa asuva kuvataiteilija, jonka töitä on ollut esillä aiemmin useissa näyttelyissä.
Veera Inkeri: Kun kaikki kasvit lakastuu
Galleria Moletti, Forssan museo
Wahreninkatu 12
30100 Forssa
ti-pe 10-16
la 10-14
su 12-16
Kuva: Yksityiskohta Veera Inkerin teoksesta Harmonia, 2023. Akryyli kartongille.
