Ajankohtaista
05.11.2020
Ulpu Riikonen: Jos helmiä kyyneleet ois 1.12.2020-3.1.2021
Muutama vuosi sitten elin elämää tavalla, joka uuvutti minut. Saatoin olla yksin ainoastaan saunassa, ja silloin ajattelin usein taidetta. Ajattelin myös omaa isoäitiäni, joka oli silloin vanha ja asui vanhojen ihmisten kodissa. Yhtenä yönä näin unen, jossa soi Helena Eevan sanoittama ja Toivo Kärjen säveltämä kappale Jos Helmiä Kyyneleet ois. Uni kertoi isoäidistäni.
Unen jälkeen aloin miettiä (perjantain saunavuoroilla) teosta, joka kertoisi isoäidistäni. Isoäidilläni oli elämän aikanaan masennusjaksoja ja hän rakasti kaikkea kaunista. Hänellä oli hienoja sulkahattuja ja aina helmet kaulassa. Yhdessä valokuvassa hän maalaa navetan räystäslautoja tikkailla seisten, korkokengät jalassa!
Olen rakentanut näyttelyn veistokset isoäitiäni ajatellen. Jos helmiä kyyneleet ois on koottu mustista vanhojen naisten hatuista ja muovihelmistä. Arkisempi sisarteos koostuu siivilöistä, helmistä ja siemenistä. Liikaa kaikkea on ommeltu ruusukorteista, niitä isoäitini lähetti kaikille aina merkkipäivinä.
Ennen lehdistötiedotteen aloittamista tarkistin Jos helmiä kyyneleet ois kappaleen tekijätiedot Wikipediasta. Paljastui, että kappaleen sanoittanut Helena Eeva oli isoäitini kanssa hyvin samanikäinen. “Helena Eeva oli kirjoittanut runoja jo nuoresta pitäen”. “Hän alkoi kuitenkin uupua henkisesti ja kuoli vuonna 1960 uupumukseen ollessaan vain 36-vuotias". "Hänen sanoituksensa Jos helmiä kyyneleet ois sai suurta menestystä Toivo Kärjen sävellyksenä, jonka Paula Koivuniemi levytti vuonna 1968”. Haluan omistaa tämän näyttelyn kaikille uupumuksen kanssa kipuileville, mutta kauneutta näkeville naisille! Helenalle ja Helville erityisesti!
Ulpu Riikonen
Ulpu Riikonen: "Jos helmiä kyyneleet ois" 1.12.-2020 - 3.1.2021 Galleria Moletissa
Taiteilija median tavattavissa ennalta sovittavasti 30.11.2020
Lisätiedot:
Riikonen p. 0500-200622 / Galleria Moletti p 03 4141 5101
Forssan museo
Wahreninkatu 12, 30100 Forssa
ti-pe 12-16, la 10-14, su 12-16
Kuva: Ulpu Riikonen: Jos helmiä kyyneleet ois (Kitchen edition), sekatekniikka.
