Ajankohtaista

 
 
 

19.07.2015

Elämänlankaa, Anu Tuomen maalauksia Aulagalleriassa 21.7.-16.8.


ANU TUOMI     

ELÄMÄNLANKAA -maalauksia

 

Taidemaalari Anu Tuomen elämänkerrallisia aineksia sisältävä Elämänlanka -maalaussarja on esillä Forssan museon Aulagalleriassa 21.7. – 16.8.2015. Akryylimaalauksiin on yhdistetty tekijän perheen vanhoista vaatteista ja räsymatoista purettuja lankoja ja kuteita maalausgobeliineiksi. Teoksista saattaa syntyä mielikuvia ajan ja elämän virtaamisesta sekä eri ikäkausien vuorovaikutuksista. Yksityiskohtien materiaalit, värit ja kuosit voivat synnyttää myös yleisemmällä tasolla muistoja ja tarinoita menneestä ajasta ja tavoista kierrättää tekstiilejä. 

Tuomen taiteelliseen työskentelyyn ovat vaikuttaneet suvun työläistaustan lisäksi lapsuuden leikit tilkuilla ja langanpätkillä. 70-luvulla Tuomi työskenteli Turun punatiiliseinäisessä Verkatehtaassa. Naisten työolot olivat silloin öljymaalausten aiheina. Myös vierailut Pariisin gobeliinitehtailla ja Vietnamin silkkiompelimoissa ovat olleet vaikuttavia.  Valo taittuu lankoihin sitoutuneissa väreissä aivan eri tavalla kuin maalausten pigmenteissä, Anu Tuomi kertoo.

Anu Tuomen teoksia on ollut esillä vuodesta 1973, viimeksi Näkymä -yksityisnäyttelyissä Turussa ja Tampereella. Elämänlanka -teoksia on ollut esillä mm 9.tekstiilitriennaalissa Turussa, Oulussa ja Joensuussa. Forssan seudun naisten historia ja Aulagallerian tila ovat innostaneet tekijää luomaan myös uusia teoksia Elämänlanka -teemaan. 

Taiteellisen toiminnan lisäksi Tuomi on toiminut Turun Piirustuskoulun maalauksen opettajana sekä Turun ammattikorkeakoulussa kuvataiteen yliopettajana ja koulutuspäällikkönä 2000–2012. Hän sai Suomen kulttuurirahaston elämäntyöpalkinnon 2014.

Anu Tuomi esittelee näyttelyään taiteilijatapaamisissa sunnuntaina 26.7. ja 16.8. klo 15–16. 

lisätiedot: www.anutuomi.fi

 


 

 
 
 
 
 
 
Saavutettavuusseloste | login Synergia Foxy