Ajankohtaista
26.03.2015
Forssan museosta Vuoden 2015 Eurooppalainen museo?
Forssan museo kisaa Vuoden 2015 Eurooppalaisesta museopalkinnosta
Viime vuosi toi Vuoden museo-palkinnon Suomessa, nyt Forssan museo on mukana European Museum of the Year 2015 kilpailussa. Mikä kilpailun 42 museosta voittaa, se selviää Skotlannin Glasgow’ssa vuoden tärkeimmässä museotapahtumassa 13.-16.5.2015.
European Museum Forum on jakanut Eurooppalaista museopalkintoa vuodesta 1977 lähtien museoille, jotka ovat innovatiivisia, luovia ja ottavat yleisönsä hyvin huomioon, sekä toiminnallaan tuovat uusia ideoita museokentälle. Kilpailuun valitaan vain uusia tai uudistettuja museoita. Kilpailevat museot edustavat varsin laajaa kirjoa kokoelmien, tulkintojen ja yleisöpalvelutapojen suhteen. Museot tuovat esiin kokoelmiaan monin tyylein: innostavien tarinoiden, dramaattisen arkkitehtuurin ja kekseliäisyyden avulla. Yksi on yhteistä: finalistit ovat museoalan parhaimmistoa, olivat ne sitten pieniä, keskikokoisia tai suuria.
Glasgow’n kolmipäiväisessä tapahtumassa 42 finalistia 21 eri maasta esittäytyvät konferenssin 200 osallistujalle. Lauantaina 16.5. ohjelma huipentuu gaalatilaisuuteen, jossa palkinnot jaetaan.
Pärjääkö piskuinen Forssa Montluçon populaarimusiikin museolle, Manchesterin jalkapallomuseolle, sveitsiläiselle kellomuseolle Le Sentier’ssä, vai Mary Rose -laivasta tehdylle museolle Portsmouthissa?
Käy Facebook-sivuillamme kannustamassa Forssaa!
Lisätietoja:
p. 03-4141 5837