Ajankohtaista

 
 
 

28.11.2011

"Mitä on forssalaisuus?" kysyi museo - ja sai useita vastauksia!


Forssalaisuuden ydintä kyseltiin Forssan museolla sunnuntaina 27.11. osana Kehräämön joulutorin ohjelmaa. Museolla vieraili päivän aikana noin 600 henkilöä joista osa vastasi kyselyyn. Kysely on EAKR-tuetun Vorssanmuseo 3.0.- hankkeen ensimmäisiä yleisöä osallistavia tapahtumia. Hankkeen lopputuloksena tulee olemaan uusi perusnäyttely, jossa forssalaisuutta lähestytään sekä jo tunnetuista että aivan uusista näkökulmista - yleisön osallistuminen kyselyihin näkyy aikanaan eri tavoin näyttelyn lopputuloksessa! Forssalaisuuden lisäksi yleisöltä tiedusteltiin nykyisen näyttelyn parhaita paloja – esinekoosteiden edessä olevat lattiat peittyivätkin päivän aikana suuntaa-antaviin vihreisiin ja punaisiin äänestyslappuihin.

Mutta mitä sitten on forssalaisuus –  vastanneiden mielestä? Forssalaisuuden ytimeksi koettiin paikat: vanhojen tekstiilitehtaiden miljööt, ankkalampi, puistolinna, jäätelokioski. Vanhojen rakennusten purkaminen harmitti useita, toisaalta pidettiin arvossa sitä, että vanhaa on myös säilytetty.  Forssassa on vastanneiden mielestä hyvä asua: kaupunki on tarpeeksi pieni, mutta kaikki oleellinen löytyy. Forssassa meno on holjaa, syödään pylsyä ja piapoa. Vorssammurre on jees – kuten myös pumpulienkelit. Kaiken kaikkiaan Forssa on aivan erityinen paikka - hyvässä ja pahassa.

 Kyselyn kirvoittamaa:   

 ”Kaunis, sopiva koko, hyvät palvelut. VANHAA PURETTU, MIKSI!???”

”Ei saa keskittyä pelkästään keskustaajamaan. Forssalaisuus estää välillä hyvän säilyttämisen – ei ole aina laajaa näkemystä”

”Turha surkeilu pois – Forssa on paras!”

” Loimijoki, Pirssin salaatti, puutalot, kaikkea lähellä ”

” Lasten maailma ja Vesihelmi”

”Forssassa ja maailmassa parasta on Katja <3  ! ”

KIITOS KAIKILLE OSALLISTUNEILLE!

Kommentteja forssalaisuudesta voi vielä jättää museon ilmoitustaululle museon aukioloaikoina ke-to 12-18 ja su 12-16.  Myös museon facebook-sivuille voi jättää kommentteja!

Lisätietoja:

Sanna Kattelus, projektipäällikkö Vorssammuseo 3.0, sanna.kattelus@forssa.fi

Kristiina Huttunen, projektitutkija Vorssammuseo 3.0, kristiina.huttunen@forssa.fi

 

 


 

 
 
 
 
 
 
Saavutettavuusseloste | login Synergia Foxy