Ajankohtaista

 
 
 

15.07.2019

Kristina Seppänen: Raggirl and the Flying Rockinghorse 16.7. - 10.8.2019


Lapsena kaunein näkemäni vaate oli äitini punainen kimonoaamutakki. Onnellinen hetki menneisyydessä: äitini ottaa minusta valokuvan keinussa. Ylläni on vaaleansiniruudullinen hame.

Isovanhempani kuolivat. En voinut heittää kaikkia heidän vaatteitaan pois, koska niihin liittyi muistoja. Silitän mummoni keltaista villatakkia, se on kosketus häneen. Muistan, kuinka sodan kokenut ei heittänyt mitään pois, joka oli mahdollista uudelleen käyttää; villavaatteet purettiin langoiksi, joista kudottiin sukkia, vaatteista tehtiin kuteita, joista mattoja. Kuteiksi kelpaamattomilla riekaleilla tiivistettiin ikkunat.

Tänä päivänä vaatteiden olemassa olon kaari on lyhyt. Aamutakki ei kestä kuutta vuosikymmentä. Sen ei ole edes tarkoitus kestää; muutoinhan kuluttaja ei osta uutta. Villatakkia ei pureta langoiksi uudelleen käyttöä varten. Miksi olisi tarvis: vaatteitahan on saatavilla kaiken mallisina ja värisinä massatuotannon mahdollistamalla hinnalla. Vaatteella ei ole enää arvoa. Vaatteita valmistetaan nopeammin, tehokkaammin ja ihmiset ostavat niitä entistä useammin ja enemmän. Jopa muistoarvokin on lyhentynyt. Samaan aikaan pohditaan kuka vaatteet valmistaa, millaisissa työoloissa ja millaisia ympäristövaikutuksia tuotannolla on.

Minä annoin muistovaatteilleni uuden muodon veistoksina; leikkasin kuteiksi hameeni, jossa keinuin neljä vuosikymmentä sitten, leikkasin hääpukuni, ilo- ja suruvaatteeni. Vanhoista vaatteistani leikatuista kuteista ja puretuista langoista rakensin installaationi; virkattu tyttö keinuu isoäitini tekemien värikkäiden pitsiliinojen kukkameressä ja lentävä keinuhevonen muistuttaa mielikuvituksen voimasta taustallaan valokuvia menneisyydestä.


Taiteilija on tavattavissa Galleria Moletissa 15.7.2019

Lisätietoja:

Kristina Seppänen

https://kuvataiteilijamatrikkeli.fi/taiteilija/seppanen-schuvaloff-kristina-angelika

Kristina Seppänen: Raggirl and the Flying Rockinghorse 16.7. - 10.8.2019
 

 
 
 
 
 
 
Saavutettavuusseloste | login Synergia Foxy