Ajankohtaista

 
 
 

08.03.2011

Moletista rotaatioon 29.5.2011 saakka


Moletista rotaatioon

 - teollista painokangasta Forssasta 1861-2009

Tekstiilimuseo Tyyki 26.2.-29.5.2011

Uittotie 2, Forssa

Miljoonahoususta miljoonasydämeen …

1860-luvulle saavuttiin Forssan Osake Yhtiössä suurten investointien ja uudistusten myötä. Tehdaskiinteistöjä ja konekantaa uudistettiin, työväen asuinoloja parannettiin, yhtiö rakensi koulun ja lääkärille talon. Toiveikkaita uudistuksia seurasivat vakavat vaikeudet: Yhdysvaltain sisällissota nosti puuvillan hintaa rajusti ja pian tyrehtyi hyvin alkanut Venäjän myynti. Maailmanlaajuinen lama ravisteli Suomea, ja Forssan toiminnan jatkuminen vaati rohkeita tekoja, sitoutumista ja riskinottoa.

Uutena toimintana aloitettiin vuonna 1861 teollinen kankaan painanta. Tarkoitukseen hankittiin perrotine eli käsipainokone. Uuden tullisopimuksen mukaan (1859) Venäjälle sai nyt viedä rajoituksetta arkisia puuvillakankaita. Etenkin housukankaiden kysyntä oli suurta. Suosituimmaksi nousi englantilaisen lordin liituraitahousua jäljittelevä kangas, joka sai lempinimen miljoonahousukangas: niin paljon sitä myytiin.

Monen vuosikymmenen ajan Forssa oli ainoa paikka, jossa painettiin teollisesti kangasta. 1800-luvun tehtaantytöt – pumpulienkelit – koreilivat oman tehtaan painokuoseissa. Alun painokuosit jäljittelivät kudottua kangasta, pitsiä tai kirjailuja. Enää ei tarvinnut olla säätyläinen voidakseen hienostella väreillä ja muodoilla!

Kotimainen kilpailu alkoi vasta vuonna 1926, kun Porin Puuvilla aloitti teollisen kankaan painamisen. Vuosien mittaan Forssa profiloitui laadukkaisiin, suurimenekkisiin arjen käyttökankaisiin. Alkuun mallit ostettiin tai kopioitiin ulkomailta, vasta 1950-luvulla perustettiin oma suunnitteluateljee – niihin aikoihin muotoiluajattelu alkoi vallata Suomea. Marimekko aloitti toimintansa 1950-luvulla ja omalla toiminnallaan nosti painokankaan profiilia. 1950-70-luvut olivat painokankaan menestyksen vuosia, ja suositut tekstiilitaiteilijat alkoivat saada nimeä. Finlayson-Forssan suosituin kuosi kautta aikain oli Arja Mattilan vuonna 1971 suunnittelema sydänkuosi. Se sai pian lempinimen miljoonasydän. Vaikka kangasta ei enää paineta Forssassa, on kuosi tuotannossa nykyäänkin.

Vuonna 2011 tulee kuluneeksi 150 vuotta kankaan painamisen aloittamisesta Forssassa. Moletista rotaatioon –näyttelyyn on koottu tietoa painetun kankaan tekniikoista, aiheista, väreistä - kankaista ja niiden käyttäjistä.

Näyttelyn on koonnut amanuenssi Asta Suominen Forssan museon ja Finlaysonin tuotearkiston kokoelmista.


 

 
 
 
 
 
 
Saavutettavuusseloste | login Synergia Foxy