Ajankohtaista

 
 
 

16.07.2020

Forssa perustaa Kuosikeskuksen


Forssan museon hoidossa olevan laajan painokangaskokoelman  tallentamista ja esittelemistä varten perustetaan uusi avoin kokoelma- ja museokohde Kuosikeskus. Kuosikeskus rakennetaan Kehräämölle Lankavärjäämön (rak 1853) tiloihin. Muutostyöt aloitetaan syksyllä 2020 ja Kuosikeskus avataan yleisölle kesällä 2021. Tavoitteena on saada ihanat, muistorikkaat kuosimallit entistä paremmin yleisön näkyville. 

Suomalainen tekstiilibrändi Finlayson täyttää tänä vuonna 200 vuotta. Finlaysonin historia on vuodesta 1934 liittynyt tiiviisti myös Forssaan. Silloin kaksi tekstiilijättiä, Finlayson ja Forssa Oy, yhdistyivät Finlayson-Forssaksi,  ja Suomen suurin kangaspaino siirtyi Finlaysonin nimi. Myöhemmin nimi tiivistyi Finlaysoniksi. Finlaysonin painokankaat suunniteltiin ja painettiin Forssan tehtailla, ja Finlayson200 -juhlavuoden nimikkomallit ovat peräisin Forssasta. Kankaan painaminen loppui vuonna 2009. Painotoiminnasta karttunut laaja kokoelma on ollut Forssan museon hoidossa vuodesta 1996. Kokoelmassa on noin 100 vuoden ajalta satojatuhansia kuosimalleja ja luonnoksia yli 130 muotoilijalta.

Kankaan painaminen alkoi Forssassa vuonna 1861 Forssa Oy:n toimintana. Mallit tulivat pitkään muualta Euroopasta, aluksi valmiina painoteloina, 1920-luvulta lähtien telat valmistettiin paikan päällä. Vuonna 1951 Finlayson perusti Forssaan painokankaan suunnitteluosaston. 1960- ja 1970-lukujen mittaan Finlaysonin omistukseen tulivat myös Vaasan puuvilla, Porin puuvilla ja Tikkurilan silkki, joiden arkistoja myös siirrettiin Forssaan. Vaiheikkaan yrityshistorian seurauksena Forssan kokoelmassa on tänä päivänä kattavasti suomalaisen painokankaan historiaa.

Forssan tekstiilitehtaiden (Forssa Oy, Finlayson-Forssa Oy ja Finlayson Oy) toiminnasta karttunut painokangaskokoelma on ollut museon hoidossa vuodesta 1996, jolloin Finlayson lopetti kutomotoiminnan kaupungissa ja suuri kutomokiinteistö muutettiin kauppakeskukseksi. Kutomon suojissa ollut Forssan tekstiilitehtaiden tuotearkisto siirrettiin Kehräämölle, jossa sen tilaksi osoitettiin entinen vaunutalli. Samalla kaupunki kunnosti vanhan valimon tekstiilimuseoksi, joka sai yleisökilpailussa nimen "Tekstiilimuseo Tyyki". 20 vuoden aikana tilaratkaisut osoittautuivat epäkäytännöllisiksi. Tekstiilimuseon toiminta hiipui vuonna 2013 ja vuodesta 2017 lähtien tekstiilikokoelman esiintuomiselle on haettu ajanmukaista ja toimivaa uutta ratkaisua.  Tyykistä tulevaisuuteen -hankkeessa haettiin ideoita ja esimerkkejä muista museoista ja yleisöltä. Kokoelman terävimmäksi kärjeksi tunnistettiin teollisesti painettu kangas ja kuosiluonnokset, jollaisia ei ole samassa mittakaavassa missään muussa suomalaisessa museossa. 

Kuosikeskukseen tulee olosuhdeilmastoitu, tilatehokas kokoelmatila, näyttelytila ja kokoelmatyöskentelyn tiloja. Kuosikeskus tallentaa ja esittelee Forssan teollisesti painetun tekstiilin kokoelmaa. Tulevaisuusvisiossa kokoelmaa esitellään yleisölle pienissä näyttelyissä sekä arkistojen tapaan yksittäisille asiakkaille kohdennetusti. Kokoelmasta voidaan luoda kiertonäyttelyitä ja sen ympärille kootaan pedagopginen toimintakonsepti. Kuosikeskuksen myötä vahvistetaan Forssan imagoa värikkäänä Kuosien kaupunkina ja suomalaisen tekstiilidesignin paikkana. 

Kuosikeskuksen perustamiselle on myönnetty Opetus- ja kulttuuriministeriön investointiavustusta, joka kattaa 30 % perustamisen kuluista. Finlayson Oy on Forssan museon yhteistyökumppani.

Lisätietoja: 

museonjohtaja Kati Kivimäki, p. 04-4141 5837, sähköposti: kati.kivimaki(at)forssa.fi

Forssa perustaa Kuosikeskuksen
 

 
 
 
 
 
 
Saavutettavuusseloste | login Synergia Foxy