Ajankohtaista

 
 
 

16.07.2020

Galleria Moletissa Päivi Vaarulan tekstiilitaidetta 7.7.- 2.8.2020


Forssan museon Galleria Moletti 7.7.- 2.8.2020 

Forssalaissyntyisen tekstiilitaiteilija Päivi Vaarulan näyttely “Islantilaisessa metsässä” kuvaa vieraassa maassa asumiseen liittyviä tunteita ja ajatuksia. Se on saanut inspiraationsa Vaarulan kahden vuoden pituisesta oleskelusta Islannissa, Hallormsstaðurissa sekä myöhemmistä residenssijaksoista Islannin pohjoisrannikolla ja Reykjavikissa. 

Hallormsstaður on Islannin suurin metsäalue, harvinainen paikallisille, mutta Vaarulalle metsäympäristö toi tuttuuden tuntua. “Vieraassa maassa näkee itsensä uusin silmin”, taiteilija toteaa. Vaikka islantilaisissa on paljon samaa kuin suomalaisissa, on hyvä muuttaa maahan, jossa mikään ei ole mahdotonta. Islantilainen, joka tulee toiseksi, voittaa hopeaa. “  

 Muuton, uuden ympäristön, työn ja erilaisen luonnon voimauttava ote näkyy töissä. Teosten taustalla on myös kaikuja muuttoon liittyvistä turhautumisen ja masennuksen tunteista.  

Forssan näyttelyn teema on sama kuin Islannin Reykjavikissa maaliskuussa esillä olleen Vaarulan yksityisnäyttelyn teema, Forssassa näyttely on Islannin näyttelyä laajempi.  

 Hämeenlinnassa asuva Päivi Vaarula valmistui taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta 1999. Hän on toiminut tekstiilialan opettajana, osallistunut moniin yhteisnäyttelyihin sekä pitänyt  useita yksityisnäyttelyitä Suomessa ja ulkomailla. 

Näyttely on avoinna Forssan museon aukioloaikoina ti-pe 10-16, la-su 12-16.  

Taiteilija on paikalla vastaamassa kysymyksiin:

su 12.7 klo 13-16

ke 22.7 klo 10-12. 14-16

su 2.8. klo 13-16

Lisätietoja ja yhteystiedot:

Artist statement 

Päivi Vaarula cv

Päivi Vaarula Instagram

Päivi Vaarulapaivi.vaarula@gmail.com+358405688101.  

Galleria MolettiForssan museo, p. 03 4141 5101, Wahreninkatu 12, 30100 Forssa 

Galleria Moletissa Päivi Vaarulan tekstiilitaidetta 7.7.- 2.8.2020
 

 
 
 
 
 
 
Saavutettavuusseloste | login Synergia Foxy