Ajankohtaista

 
 
 

04.06.2020

Merja Keskinen: Väriä, valoa, iloa 9.6.-5.7.2020


Tekstiilitaiteilija Merja Keskisen näyttely "Väriä, valoa ja iloa" avautuu Forssan museon Galleria Moletissa 9.6.2020.

Vaikka osa teoksista ( Hiljainen huone 1 ja 2 sekä Suljettu huone) valmistui ennen pandemiaa, tuntuvat ne nyt erityisen ajankohtaisilta.  Museon tiloihin rakentuu hauraiden seinäelementtien avulla Talo.  Sen huojuva olomuoto heijastaa sisällä olevien haavoittuvaa tilannetta. Koronaviruksen vaikutus näkyy myös viiden teoksen sarjassa Mustaa valkoisella, Maailma palaa, Tartunta, Kasvun alussa ja Puhtaalta pöydältä.

Merja Keskisen teokset edustavat nykytekstiilitaidetta. Hänen lähestymistapansa on sekä koloristinen että matemaattinen:  taiteilija  tulkitsee ympäröivää maailmaa väreillä. Teoksiin syntyy eri kokoisten osien ja värillisten elementtien muodostamia kudottujen tilkkujen sommitelmia, joiden pinnan struktuurit ja tiheydet vaihtelevat.  Työt perustuvat matemaattisiin pohdintoihin ja värien ja lankojen systemaattiseen yhdistämiseen ennalta valitun järjestelmän mukaan.

Keskisen teokset syntyvät itse kehitellyllä ja sovellellulla kudontateknikalla. Hän kutoo kangasta virittämällä langat erilaisten kehikoiden ja raamien ympärille, ilman kangaspuita. Näin kudottuun pintaan muodostuu yksinkertainen palttinainen sidos: langat risteävät keskenään pysty- ja vaakasuoraan.  Struktuuriin ja sidokseen vaikuttaa langan laatu ja paksuus. Pääasiallisesti Keskisen teosten materiaalina on luonnonmateriaalit, erityisesti pellava. 

Merja Keskinen on valmistunut tekstiilitaiteilijaksi Taideteollisesta korkeakoulusta ( nyk. Aalto yliopisto) 1988. Hän on tehnyt pitkän uran tekstiilitaiteilijana osallistuen useisiin ryhmänäyttelyihin sekä koti- että ulkomailla ja pitäen useita yksityisnäyttelyitä. 

Merja Keskinen on Vuoden tekstiilitaiteilija 2019.  Hän on Ornamo ry:n, TEXO ry:n,  Nordic Textile Art NTA:n, Helsingin taiteilijaseuran ja Kuvaston jäsen. 

Yhteys: info@merjakeskinen.com, p. 050 355 096

Galleria Moletti:  p. 03-4141 5101, Wahreninkatu 12, 30100 Forssa

Merja Keskinen cv

Artist Statement

Näyttelyesittely

Kuva:  Yksityiskohta teoksesta "Tartunta", 2020.  Kuva: Jere Keskinen.

Merja Keskinen: Väriä, valoa, iloa  9.6.-5.7.2020
 

 
 
 
 
 
 
Saavutettavuusseloste | login Synergia Foxy